Uskon, että moni Rantapohjan levikkialueella asuva ihminen on ollut hyvin kiitollinen asuinpaikastaan viimeisen vuoden aikana. Väljä asumismuoto ja elinpiiri ovat antaneet mahdollisuuden pandemian aikana lähes normaaliin arkeen ja elämiseen. Vaikka palvelut eivät ole aivan vieressä, muut arvot ovat korvanneet ne.
Osa kuntalaisista haluaa kuitenkin elää lähellä työpaikkaa, rientoja, kulttuuripalveluita, elokuvia, uimahalleja sekä muita mukavuuksia. Oulun monimuotoisuus on rikkaus tarjoten meille valinnan mahdollisuuden. Myös elävä kaupunkikeskus on tärkeä kokonaisuutta ajatellen. Kenenkään ei tarvitse, eikä kannata sulkeutua omaan kuplaansa, väheksyen toisten valintoja. Antakaamme arvo ja tukemme jokaisen kuntalaisen valinnalle, sen aika on nyt.
Rakentaminen ja liikkuminen
Pitkäjänteinen kokonaissuunnitelma infran ja rakentamisen suhteen on järkevää verorahojen käyttöä. Kun rakennusluvat myönnetään joustavasti mahdollistaen rakentamisen myös harvaan asutulle alueelle, saadaan kylät lähialueineen pysymään elävinä, sekä koulut ja palvelut säilymään.
Yksityistiet ovat tärkeä osa kuntamme elinkeinoja ja ylipäätään elinvoimaisuutta, vapaa-aikaa unohtamatta. Yksityistielaki antaa kunnille vapauden tukea yksityisteiden varrella asuvia haluamallaan tavalla. Nykyinen kaupungin päätös eriarvoistaa kuntalaiset siinä. Tämä vaatii korjausliikkeen ja yksityisteiden määrärahojen lisäystä.
Etätyönteko ja vapaa-ajan asukkaat tuovat ympäri kuntaa eloa ja piristävät taloutta merkittävästi. Varmat ja kattavat tietoliikenneyhteydet tuovat imua ja vetovoimaa myös maaseudun rauhaan. Tulevaisuudessa tietotekniikka on yhä tärkeämpi osa työtä, terveydenhoitoa ja vanhusten palveluita. Vahvalla vaikuttamisella ja työllä tämäkin asia saadaan kuntoon.
Kuntatalous
Vaikka odotettavissa on tiukkoja aikoja kaupungin taloudessa, edellytykset on ponnistaa kohti hyvää arkea. Kasvava kaupunki houkuttelee ja synnyttää investointeja ja yrityksiä, mikä luo työpaikkoja ja verotuloja. Yhden luukun joustava, palvelualtis periaate yrittäjille on välttämätön kasvun edellytys.
Talouden kehitystrendit maailmalla suosivat Oulua. Digitalisaation kehitys on kaupunkimme vahvuus, Nokian iso investointisuunnitelma osoittaa sen. Linnanmaan kehittäminen monitieteisenä ja kansainvälisenä osaamisyhteisönä pitää säilyttää ja edistää sen kehittymistä huippulaadukkaana oppimis- ja tiedekeskuksena.
Työtä tekeviä käsiä tarvitaan ja sen kustannuksella ei saa paisuttaa hallintoa, pikemminkin päinvastoin. Työn kuvaa pitää kyetä muuttamaan tarpeen mukaan. Lapset, nuoret, vanhukset, sairaat ja perheet tarvitsevat oman huolenpitonsa ja palvelunsa, joten satsaus sinne kantaa pitkälle. Tehokkuus ja päällekkäisen työn tekeminen pitää saada karsittua eri hallintokuntien välillä. Julkisten rahojen käytössä pitää olla paljon tarkempi, kuin omien rahojen kanssa.
Lopuksi
Kyläpolitikointi ei ole yksinomaan huono asia, se on etu, kun se oikein oivalletaan ja toteutetaan. Kyläpoliitikkojen tehtävä on tuoda oman alueensa asiat tietoisuuteen jokaiselta kylältä, kuten myös keskikaupungilta. Kyläpoliitikon pitää nähdä etäämmältä kokonaisuuksia tuoreemmalla tavalla, kuin itse alueella asuvana näkee. Vain sitä kautta kylät, keskikaupunki mukaan lukien kehittyvät. Lisäksi päätöksenteossa tulee toteutua tasavertaisuus kuntalaisten kesken, asuvatpa he missä tahansa.
Tiedolla, taidolla ja tarmolla
EEVA-MARIA PARKKINEN
285